Viimeisimpien tutkimusten mukaan hyvä ilmanpuhdistin siivoaa sisäilmasta pienhiukkasten lisäksi mikrobeja, kuten bakteereja ja homeita sekä myös viruksia.

Sisäilman laatu tuntuu jäävän yleisessä terveyskeskustelussa muodikkaampien aiheiden peittoon. Terveitä elämäntapoja markkinoidaan valtavasti. Ihmiset osaavatkin syödä ja liikkua tänä päivänä yhä terveellisemmin. Mutta sisä- ja hengitysilman laatuun kiinnitetään huomiota liian usein vasta ongelmien ilmaantuessa. Sisäilman terveysvaikutuksista on kyllä saatavana tutkittua tietoa niin Työterveyslaitokselta kuin eri terveysjärjestöiltäkin. Tarjolla olevaa tietoa yhdistää se tosiseikka, että sisäilman laatua kannattaa seurata ja parantaa ennaltaehkäisevästi, ennen ongelmien ilmaantumista.

Hedengren Direct maahantuo ja markkinoi korkealaatuisia Lux-ilmanpuhdistimia ja -pölynimureita. Myyntijohtaja Timo Lehtosen mukaan sisäilman laadusta puhutaan julkisuudessa edelleen liian vähän, vaikka hengitysilmalla on merkittäviä terveysvaikutuksia ja vietämme entistä enemmän aikaa sisätiloissa.

”Luonnonläheisille suomalaisille sisäilman hyvä laatu on luultavasti itsestään selvää. Mielikuva puhtaasta luonnosta ja metsistä, avarasta maaseudusta vaikuttaa.  Olemme tehneet tuhansia sisäilmamittauksia suomalaisissa kodeissa ja ikävä kyllä tiedämme, ettei mielikuva vastaa todellisuutta”, Lehtonen kertoo.

”Vuoden 2020 aikana hyviä sisäilmauutisia julkaistiin enemmän. Puolueettomat tutkijat pohjoismaissa ja muualla Euroopassa ovat tutkineet erilaisten ilmanpuhdistimien tehokkuutta. On huomattu, että tietyntyyppiset ilmanpuhdistimet tuhoavat sisäilmasta mikrobeja kuten viruksia, bakteereja ja homeita erittäin tehokkaasti. Ennen kaikkea puhdistimen moninkertainen puhdistusmekanismi on kaikille mikrobeille, myös taudinaiheuttajille, varsin armoton. Ne kaapataan ilmasta talteen ja tuhotaan laitteen sisällä UV-valon avulla.”

Hedengren Direct tekee sisäilmamittauksia niin kodeissa kuin yrityksissä. ”Käytämme sisäilmamittauksessamme saksalaista sertifioitua mittalaitetta, joka kertoo tarkasti ja nopeasti pienhiukkasten määrän litrassa ilmaa. Yli kolmessa neljästä mittauksesta tulos on ns. ”punaisella” eli pienhiukkasten määrä on jo WHO:n julkaiseman suositustaulukon mukaan terveydelle haitallista”, Lehtonen tarkentaa ja lisää, että sisäilman pienhiukkasten määrään vaikuttaa moni asia: yleinen puhtaus, lemmikit ja ruoanlaitto. Säännöllinen tuulettaminen on tärkeää, mutta kaupungeissa ulkoilma saattaa olla joskus vieläkin huonompilaatuista. Silloin hengitysilman koneellinen puhdistaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Jokainen reagoi epäpuhtauksiin eri tavalla, toiset ovat huomattavasti herkempiä ja sairastuvat allergioihin toisten säästyessä lähes kokonaan. Ilmassa leijuva pöly voi sisältää hometta, bakteereja ja myös viruksia, joten tehokas ilman puhdistaminen vaatii monivaiheisen tekniikan.

”Hyvä perussiisteys kuitenkin on avainasemassa. Laadukkaan pölynimurin ja hyvin huolletun ilmanpuhdistimen avulla kotisi ilma on hyvälaatuista ja huomaat sen positiivisesti omassa olossasi”, päättää Lehtonen.

Linkkejä

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL, sisäilma

Sisäilmayhdistyksen infosivusto

Tilaa sisäilmamittaus tästä

Uusi LUX Sense -ilmanpuhdistin